Rovaniemen Verkkopalloseuran ensimmäinen seurakehitysohjelman tilaisuus pidettiin viime perjantaina 21.10. tennishallilla. Paikalle oli saapunut Suomen Tennisliitosta seurapalvelupäällikkö Henrik Zilliacus. Ohjelman tavoitteena on auttaa seuroja kasvattamaan ja laajentamaan toimintaansa. Kehitysohjelmaan on valittu yhteensä seitsemän (Kokkola, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Tuusula, Rovaniemi ja Varisto) STL:n alaista seuraa.
Ensimmäisessä tapaamisessa kartoitettiin seuran nykytilaa, mietittiin tulevaisuuden näkymiä ja kehityskohteita.
Zilliacus piti RoVS:n valmennustoimintaa erittäin hyvänä. Hän kiitteli etenkin valmennustoiminnan linkittämistä kilpailutoimintaan. Eli RoVS:ssa valmennettavat osallistuvat huomattavasti enemmän kilpailutoimintaan kuin muissa seuroissa. Myös valmennuksen ja yleensä tenniksen hintatasoa Rovaniemellä hän piti erittäin edullisena verrattaessa hintatasoon Suomessa yleensä. Se on seuran selkeä vahvuus.
Kiitosta sai myös yhteistyö Rovaniemen Kaupungin kanssa. Etenkin ulkokenttien hoito- ja myyntisopimus on hyvä. Lisäksi kaupunki tukee RoVS:a toiminta-avustuksissa ja vuorotuessa.
Kehityskohteiksi nähtiin vapaaehtoistoimijoiden vähyys ja organisaation ohuus. Kahden päätoimisen valmentajan toiminnassa muukin toiminta on kehittynyt paljon, mutta organisaatio ei ole kasvanut samassa suhteessa. Organisaatiota tulee kehittää, vastuutehtäviä suunnitella ja toimijoita saada lisää mukaan, jotta tulevaisuus turvataan ja kasvu mahdollistaan. Seuran kannattaa panostaa tulevaisuudessa myös mahdollisen seuratoiminnan johtajan palkkaamiseen.
Sisäkenttien määrä rajoittaa tällä hetkellä myös toiminnan kasvua. Mahdollisesta hallilaajennuksesta tulisikin tehdä suunnitelma eri vaihtoehtoineen, jotta mahdollinen hallilaajennus voisi olla konkretiaa jonain päivänä.
Seurakehitysohjelma jatkuu seuraavaksi 5.-6.11. yhteisellä seuratapaamisella Pajulahdessa.
Zilliacuksen sanoin " Seurasta jäi erittäin positiivinen ja innostunut kuva. Mahdollisuudet kehittää toimintaa vielä uudelle tasolle ovat hyvät".
Terveisin
Seurakehitysohjelman RoVS vastuuhenkilö
Mikko Alava-Vihersalo